kiitos, kun olit totta hetken.

"Rakas". Sana kantautuu kylpyhuoneesta korviini. Sydäntäni puristaa. Pyydät anteeksi ja sanot sen tulleen tottumuksesta suustasi.

Kyyneleet yrittävät löytää tiensä poskilleni, mutta olen vahva ja pidän ne sisälläni.
Näemme ensimmäistä kertaa sitten maanantain. Maanantai jolloin me päätyimme. Maanantai jonka jälkeen, en ole enää rakkaasi.

Ensimmäisen kerran kun tapasimme, viinilasien jälkeen kysyin suoraa Saanko suudella sinua. Kiipesin syliisi sohvalla ja minusta tuntui kuin se paikka olisi luotu minua varten. Suudelmat saivat minut taivaaseen ja vielä korkeammalle. Olit kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yllätys. Sellainen joka saa elämän sekaisin.

Mutta enää paikkani ei ole sylissäsi. Paikkani on jossain muualla ja tilalleni saapuu joku toinen.

Alle kaksi vuotta sain olla sinun. Vaalin muistoja meistä sydämessäni ja olen ikuisesti kiitollinen yhteisestä ajastamme. Näytit minulle minkälaista elämä voi parhaimmillaan olla. Nyt minulla on taskut täynnä oppeja uuteen lukuun kirjassani. Lukuun jossa kuljet vierelläni ystävänä.
Ja lukuun jossa tiedän mitä tarvitsen ja tahdon.

Kiitos kun olit ja tulet olemaan. Tulen rakastamaan sinua viimeiseen hengenvetooni, mutta nyt on rakkauden aika vaihtaa muotoaan.

Just love.

On olemassa haaveita, suuria ja pieniä.
On myös olemassa unelmia, niitä kaikista suurimpia. Niitä joista on unelmoinut niin kauan kuin muistaa. Niitä joiden ajattelu saa silmät loistamaan onnesta ja sydämen pakahtumaan rakkaudesta, välillä kuitenkin saaden myös silmät kyyneliin ja sydämen särkymään pelosta, ettei unelma tulekkaan koskaan käymään toteen.

Mutta joskus, kun unelmien eteen on tehnyt töitä, taistellut, vuodattanut kyyneleitä, satuttanut itseään, voi unelmat käydä toteen.

Unelma, johon menetin vuosien mittaan uskoni useita kertoja. Unelma, jota ilman en olisi minä. Tämä unelma, joka on rakkaudella tehty yhdessä maailman ihanimman, kauneimman ja rakkaimman ihmisen kanssa, kasvaa hänen vatsassaan ❤
Meidän unelma, lahja ja aarteemme. Meidän pienokaisemme ❤

Olen miettinyt pitkään mitä tänne kirjoittaisin, miten kertoisin maailman suurimmasta onnesta joka on meille vihdoin suotu. En kuitenkaan löydä sanoja kuvaamaan tätä onnea, koska niitä ei ole. Mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan tätä rakkauden ja onnen määrää. Joten tuo alun teksti jolla Facebookissakin ilmoitin uutisen riittäneen alkuun.

Tammikuussa nähdään pieni, äiti ja mamma sinua jo kovasti odottaa ❤

Jos sua ei olis ollut, niin olisin keksinyt sut.

Niistän ruuhkabussissa nenääni ja muistan kuinka nauroit aina minun kuulostavan norsulta niistäessäni.

Siitä on jo vuosia kun viimeksi näin sinut. En edes enää muista tarkkaan kuinka kauan.

On kuitenkin hetkiä jolloin palaat yhä mieleeni. Hetkiä jolloin muistelen meidän yhteisiä aikoja. Aikoja jolloin olimme kuin paita ja peppu, itkimme toistemme olkapäitä vasten, nauroimme itsemme uneen yhdessä. Aikoja jolloin kirjoitit lauluja yhteisistä seikkailuistamme. Aikoja jolloin en osannut kuvitella tulevaa ilman sinua.

Tulevaisuus kuitenkin tuli ja iski vasten kasvojani. Polkumme erkaantuivat. Enää emme olleet yhtä. Enää emme nauraneet yhdessä, enää en herännyt huoneesi lattialla olevalta patjalta aamuisin.

En tiedä ajatteletko minua koskaan, mietitkö meitä. Vaikka en edes tiedä mitä sinulle kuuluu, tulet välillä aina heti rakkaani jälkeen mieleeni kun tahdon kertoa jotakin jollekkin. Se muutama sekunti jona en muista ettemme ole enää me, saa minut surulliseksi. Yhteiset vuodet jätti jälkensä minuun, sinä jätit. Ilman sinua en olisi ihminen joka tänä päivänä olen. Kiitos sinulle siitä, kiitos että sain olla paitasi kaikki ne vuodet, sinullahan on aina ollut parempi peppu joten minä olin mielelläni paita.

Vaikka olen katkera maailmalle, että se meidät erotti, olen kuitenkin onnellinen kaikista yhteisistä hetkistämme. Olen saanut ihanan elämän, toivon että sinullakin on käynyt samoin.
Ehkä joskus polkumme taas kohtaavat ja saan kertoa sinulle kaiken. Tai ehkä  katseemme kohtaavat kadulla jonain kauniina päivänä ja käännämme suumme hymyyn.

Beautiful daydream.

Keskipäivän aurinko tekee parastaan pilvettömällä taivaalla, hiki karpalo vierähtää otsalta. Perhonen lentää ohitseni hellästi siipiään räpyttäen samalla kun jossain kauempana autoilija tööttäilee torveaan. Kävelen pitkin Helsingin katuja, aivan liian painava reppu selässäni. Enää muutama tunti ja saan istahtaa raitiovaunun kyytiin iltapäivän ruuhkaan.

Välillä virkistävän viileä tuuli osuu hymyileviin kasvoihini. Ajattelen lapsia. Meidän lapsia. Lapsia, jotka kasvatamme arvostamaan muita ja kunnioittamaan jokaista vastaan tulevaa. Lapsia jotka opetamme sanomaan kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Lapsia joista tulee aikuisia, jotka tuntevat oman arvonsa, osaavat sanoa ei, ovat vahvoja ja itsenäisiä sekä ennen kaikkea onnellisia.

Mietin nimiä. Meidän tulevien lasten nimiä. Kuiskailen nimiä hiljaa itselleni samalla kun ylitän suojatietä. Tahdon tuntea nimet, kuunnella niitä sydämelläni. Valot vaihtuvat vihreästä keltaiseen ja keltaisesta punaiseen, otan muutaman juoksuaskeleen ehtiäkseni autojen alta pois.

Haaveilen pimeistä aamuöistä kun valvomme yhdessä sängyssä pieni käärö sylissämme ja karvaisten lapsiemme kuorsatessa peiton alla. Haaveilen aamuista kun pieni on pitänyt meitä hereillä koko yön ja minä nukahtelen raitiovaunuun matkalla töihin.
Näen jo silmissäni kuinka upea näky tulet olemaan raskausvatsassasi ja lopulta pienokainen sylissäsi.

Kaivan vesipulloni repusta ja otan huikan päivän mittaan lämminnyttä vettä. Katselen kuinka nuori äiti työntää lastenvaunuja hymyhuulilla. Vielä joskus mekin koemme tuon. Joku päivä on meidän vuoromme itkeä onnesta vastasyntynyt sylissämme. Vielä joku päivä kuulemme pienestä suloisesta suusta sanat äiti ja mamma. Tiedän sen. Ei ehkä vielä tänään, eikä huomenna, mutta vielä joku päivä.

I’m lucky, I know.

Aamu on vasta alkamassa. Raitovaunujen kiskot kolisevat auringon tehdessä nousua. Osa kaupungista on vielä sikeässä unessa, osan jo tehdessä töitä täydellä teholla. Raitiovaunu saapuu  ja hyppään sen kyytiin, työmatka on alkanut.

Päätös muuttaa takaisin kaupunkiin oli vaikea, mutta pakollinen. Samalla kun kaipaan takaisin maaseudun rauhaan, olen pakahtua onnesta. Uusi koti kävelymatkan päässä ydinkeskusta. Muutamien minuuttien työmatka kiskoilla kulkiessa. Kävelessäni uuden asuinalueemme katuja en voi kuin hymyillä ja ajatella kuinka etuoikeutettuja saamme olla. Katujen illan hämärässä hohtavat valot, lehtien alut kadunvarsien  puissa. Ohi kiitävät linja-autot täynnä ihmisiä joilla jokaisella olla oma tarinansa. Hento tuulenpuuska mereltä päin, auringonlaskujen kurkistukset talojen välisistä raoista.

Helsinki on toivottanut pienen perheemme lämpimästä takaisin. Uusi työpaikka saa hymyn huulille, vaikka edelliseen paikkaan vielä vähän kaipaankin. 

Uusi koti on täydellinen, en olisi uskaltanut edes haaveilla tälläisestä. Korkeat ikkunat joista valo tulvii sisään, uusi ihana laminaatti lattia ja keittiön punaiset kaapinovet.

Odotan innolla kesää. Työpaikan vaihdon vuoksi ei minulla ole lomaa ollenkaan, mutta se ei haittaa. Minulla on kaikki mitä tarvitsen. Sinut ja karvaiset lapsemme. Kesä tulee olemaan täydellinen, täynnä rakkautta, unelmia ja onnea, unohtamatta makeilta mansikoilta ja jäätelöltä maistuvia suukkoja.

Sinä valitsit minut.

Vuosi on mennyt vauhdilla. Paljon on tapahtunut, muttei kuitenkaan paljoa mitään. Elämä on ihanaa, sinä olet ihana. Tuntuu kuin katsoisin yhä 3.5vuoden jälkeen maailmaa vaalenpunaisten lasien läpi. Saat perhoset edelleen lentelemään vatsassani, ihoni kihelmöimään kosketuksestasi. Sydämeeni sattuu ikävästä aina kun en ole vieressäsi.

Vuosi on tuonut tullessaan uuden kodin ja paikkakunnan. Täällä tunnen olevani kotona enemmän kuin missään muualla aikaisemmin. Rakastan kaikkea täällä. Työmatkan pyöräilyä peltojen keskellä auringon noustessa, iltaisia kävelyitä koirien kanssa kun mistään ei kuulu mitään. Ja kaikkea näiden väliltä ja vierestä.

Loppuvuodella on vielä muutoksia tulossa. Silloin voin vihdoin sanoa hyvästit koulunpenkille. Vihdoin valmistun ammattiin joka on lähellä sydäntäni. Ovet aukeavat kohti uusia mahdollisuuksia.

Tulevaisuutemme on täynnä unelmia ja toiveita. Yhdessä voimme saavuttaa kaiken mitä koskaan haluamme. Kiire meillä ei ole minnekkään, meillä on koko elämä aikaa.

Haavemaailma.

Ympärillä on pimeää, moottorin hiljainen ääni kuuluu muusikin alta. Vain vastaantulevien valot loistavat. Silitän reittäsi ja suljen silmäni.

Rivitalon päätyhuoneiston pihaa ympäröi aita. Pihassa seisova vankka vaahtera on pudottanut toinen toistaan kauniimmat lehtensä. Takapihan oven vieressä palaa lamppu, kuin kutsuen pihalla laatuaikaa viettävän perheen sisälle.

Kaksi koiraa juoksee kilpaa pallon perässä. Lasten riemunkiljahdukset kaikuvat kun koirat palauttavat pallon. Lapset saavat märkiä suudelmia ja riemulla ei ole rajoja.

Kädet kietoutuvat takaa päin ympärilleni ja halaavat rakastaen. Harava kaatuu maahan. Käännyn kasvot sinuun päin ja huomaan kuinka silmäsi loistavat onnesta. Painan huuleni huulillesi. Käteni löytävät niskasi. 

Lapset juoksevat kilpaa koirien kanssa luoksemme sylit täynnä noita upean värisiä lehtiä. Kaadat minut nauraen lehtikasaan, koirat syöksyvät päälleni suukottamaan, lehdet lentää pikkuisten sylistä päälleni. Koko perheen lehtisota on valmis alkamaan.

You're the only one I see.

Kivi painaa ikävästi kengässä katuvalojen valaistessa tietäni. Kaupunki uinuu, mutta minun päiväni on jo alkanut. Väsyneet askeleet vievät minua kohti töitä.

Vuosi on alkanut harmaasti, vesisadetta ja pimeyttä. Missä on se kaikki kaunis valkeus? Pienet koirantassut hangessa, kimaltelevat hiutaleet hiuksissa? 

Vaikka Helsinki on pimeyden vallassa, sydämessäni loistaa valo ja rakkaus kirkkaimpana kuin koskaan. Takana on vuosi rakkautta, varpaiden päissä tuntuvia suudelmia, halauksia joiden toivoo jatkuvan ikuisesti, pieniä tassuja ja märkiä suukkoja. Mennyt vuosi oli kaunis ja suloinen. Saimme paljon uusia muistoja. Suudelmia etelän auringonalla, karvatassujen toilailuja, yhteisiä haaveita, kosketuksia joiden alla on sulaa vahaa, hetket joiden ei haluaisi päättyvän koskaan.

Alkanut vuosi tulee olemaan erilainen kuin muut, haaveita käy toteen ja uudet muistot löytävät paikkansa. Vaikka suunnitelmat eivät toteutuisikaan tiedän selviäväni mistä vain kunhan sinä olet rinnallani. Sinä olet antanut minulle rakkauden ja elämän josta en pari vuotta sitten osannut edes haaveilla. Sinä olet tehdyt minusta kokonaisen.

Haaveilen aina vaan tulevasta, sellainen minä vain olen. Mutta sinun kanssasi olen oppinut arvostamaan nykyhetkeä. Minulla on asiat paremmin kuin koskaan. Minulla on kaunis koti, työpaikka, kaksi huliviliä jaloissa pyörimässä, perhe, ystäviä, valoisa tulevaisuus ja ennen kaikkea sinun rakkautesi. Kanssasi minä olen aidosti onnellinen koko sydämeni pohjasta ensimmäistä kertaa elämässäni.

Just dance.

Silmät suljettuina annan kehoni musiikin valtaa. Musiikki iskeytyy suoraan luihini, olen kuin toisessa ulottuvuudessa. Tanko tuntuu viileältä kädessä, tangon toisella puolella tuntemattomat kasvot. Kasvot jotka nauravat onnesta. Eri väriset valot valaisevat kilpaa kasvojasi. Olet niin kaunis etten pysty hengittämään. Musiikki on vallannut minut. Takapuoleni pyörii samalla kun kuiva siideri valuu kurkkuani pitkin alas. Tanssilattia on täynnä, mutta tänään en mieti muita. Tänään minä tanssin kuin kukaan ei olisi näkemässä.

Happiness is a way of life

Tuuli myllertää hiukseni, lehdet tanssivat kilpaa jaloissani. Ilma on ihanan raikas, villatakkini lämmittää juuri sopivasti. Syksy on tullut vihdoin. Kynttilöiden liekit luovat kaunista tunnelmaa ja pehmeät villasukat tuntuvat niin ihanalta jaloissa. 

Vaikka kengät painavat ilkeästi ja tuuli sotkee vaivalla tehdyn kampaukseni, en voi kun hymyillä. Olen niin onnellinen, rakastan elämääni, se on täydellistä. Välillä kuitenkin kyyneleet tippuvat poskilleni koska luulen vihaavani itseäni, tiedän sisimmässäni ettei se ole totta. Rakastan itseäni, rakastan tyhmiä kulmakarvojani ja isoa nenääni, pehmeää vatsaani ja sinisiä silmiäni. Tiedän olevani kaunis, niin ulkoisesti kuin sisältäkin. Välillä epätoivo kuitenkin valtaa mielen, mutta se on vain elämää. 

Ihosi tuntuu taivaalliselta ihollani, tuoksusi huumaa minut. En malttaisi pitää käsiäni erossa sinusta, haluan hukkua suudelmien valtamereen, tuntea katoavani tästä maailmasta, päästä toiseen universumiin. Haluan vain olla lähelläsi, tuntea rakkautesi. Näyttää kuinka sinua rakastankaan, jäädä sinuun kiinni. Huomaan rakastavani sinua päivä päivältä yhä vain enemmän, rakkauteni puskee rintakehästäni läpi, en pysty pitää sitä enää sisälläni. Haluan näyttää koko maailmalle kuuluvani vain sinulle. 

Syksy toi kotiimme lisää rakkautta, pienen mutta sitäkin tärkeämmän aarteen. Pehmeän ja suloisen, hauskan ja hellyyttävän. Syksy toi meille toisen vauvan ja pienokaisellemme pikkusisaren, se toi meille Lillin <3 

Missing you is just killing me.

Tuoksusi pieni vivahdus leijailee asunnossamme, saaden kyyneleet kostuttamaan silmäni. Puren huulta, kiellän kyyneleitä tulemasta. Ne tulevat silti. Ikävä on liian kova. Ikävä syö minua sisältäpäin ja saa minut itkemään kivusta. Kipu repii sydäntä ja murskaa kehoni. Tuntuu kuin hengittäisin vain toisella keuhkolla. Silmäni tuijottavat tyhjää seinää. 

Sänky ei tunnu pehmeältä ja turvalliselta kun sinä et ole siinä. Yöllä havahdun etsiväni sinua vierestäni, mutta se on vain tyyny. Tyyny joka paikallasi, tyyny jonka kuuluisi olla pääsi alla. Otan tyynyn kainalooni, kyyneleiden avulla nukahdan takaisin uneen.

En osaa tehdä mitään ilman sinua. En tiedä mitä minun kuuluisi tehdä. Siivoamisesta saan pientä lohtua. Haluan kotimme olevan siisti ja kaunis kun taas tulet takaisin. Haluan kaiken olevan täydellistä.

Meillä on koko elämä aikaa joten viikko on vain lyhyen lyhyt hetki. Mutta silti se tuntuu liian pitkälle. Tuntuu kuin olisit ollut jo vuoden poissa. Poissa minun ja vauvamme luota, poissa kodistamme. Olemme kuitenkin selvinneet. Viestisi ja lyhyet puhelumme ovat pitäneet minut kasassa, antaneet voimaa kun sitä tarvitsen. Viimeinen rutistus on enää edessä, kaksi päivää ja yksi yö. Sitten vihdoin saan taas tuntea rakastavan kosketuksesi ihollani, taivaisiin vievät suudelmasi huulillani, pehmeän ihosi ihollani. Saan nukahtaa kiinni sinuun.

Just say yes.

Maailma on valkoinen, pienet lumihiutaleet putoilevat hiljalleen punaisiin hiuksiini. Kirkon kellot soittavat kauneinta sointuaan. Lumi narskuu korkojeni alla, ystäväni ojentaa upean valkoisista ruusuista ja liljoista tehdyn kimpun käteeni ja halaa minua samalla kun kyynel vierähtää hänen poskelleen. Ilma on viileä, muttei liian kylmä. Sydämeni hakkaa rintaa vasten, perhoset lentelevät kilpaa vatsassani. Silmäni loistavat onnesta, vetistyvät onnenkyyneleistä. Hetki on täydellinen. Tiedän kohta näkeväni sinut rakkaani kauniinpana kuin enkelit unissa ja prinsessat elokuvissa. Kohta on aika sanoa "Tahdon."

Unelma, yksi niistä kauneimmista ja rakkaimmista. Unelma, jonka toivon käyvän toteen.

She's a keeper.

Luulin pitkään olevani tyttö josta kukaan ei halua pitää kiinni. Tyttö josta on helppo irrottaa. Minuun sattui kerta toisensa jälkeen aina vaan uudestaan ja uudestaan. Minulle luvattiin taivaalta kuut ja tähdetkin, silti kaikki katosivat aina. Luvatuista sanoista tuli valhetta, olin yksin. Haaveilin ihmisestä joka ottaisi minusta kiinni eikä irrottaisi koskaan. Ihmisestä joka pitäisi sanansa. Ihmisestä joka rakastaisi minua ikuisesti. Aika vieri eteenpäin ja ihmiset vaihtuivat kyynelten sekä kivun kautta toisiin. Aloin pelkäämään tulevaisuutta, entä jos jäänkin yksin, kuka minut haluaisi kiinni muka ottaa. Pelkäsin tuntea, ihastua. Alkoholia aina mahdollisuuden tullen. Pakenin pelkoani. Uusi ihminen joka ilta. Tuntematon jota ei tarvitse nähdä enää koskaan, sellainen ei voisi minua satuttaa.     Parisuhde, vanhemmuus, onnellisuus, rakkaus. Toivoin kokevani ne vielä joskus.  

Sitten sinä saavuit elämääni. Olin kauhea, en antanut sinulle mahdollisuutta. Olin itsekäs ja sekaisin. Kohtelin sinua niin väärin. Satutin sinua ja itseäni. Silti sinä olit vierelläni, et luovuttanut suhteeni. Ehkä pelkäsin tunteitani, pelkäsin että sinäkin irrotat minusta. Kuitenkin tiesin sisimmässäni herääväni sinun vierestä jokin kaunis aamu. 

Onneksi aika toi mukanaan muutoksen minussa ja sinut luokseni uutenavuotena 2012. Ensisuudelmamme. En muista siitä paljoakaan, alkoholi vei muistini. Mutta muistan kuinka halusin suudella sinua heti kun astuit baariin sisään, heti kun näin kauniit kasvosi ja säkenöivät silmäsi. En kuitenkaan uskaltanut. Pelkäsin että et halua sitä. Kello löi uudenvuoden kunniaksi, tiesin että nyt on hetkeni. Neljä kuukautta ja kahdeksan päivää myöhemmin yhteinen matkamme virallisesti rinnakkain alkoi. Löysit minut. Sinä joka et irrota minusta mahdollisuuden tullen, sinä joka olet rinnallani kiukutteluistani huolimatta. Sinä joka et riidan päätteeksi jätä minua, sinä joka rakastat minua sellaisena kuin olen, sinä joka pidät minusta kiinni. Sinä kenen kanssa voin haaveilla tulevasta, perheestä. Sinä tuot minulle taivaalta kuun, tähdet ja auringonkin. Sinun sanoihisi voin luottaa. Teet minut maailman onnellisimmaksi, saat minut rakastamaan itseäsi hetki hetkeltä enemmän. Ihosi on tehty kosketustani varten, huulesi huuliani varten, silmäsi jotta näkisin palavan rakkauden silmistäsi. Minut on tehty sinulle. Sinä olet minun tyttöni, tulevaisuuteni ja elämä.

Sä oot mun puuttuva palanen.

Aurinko valaisee puiden sekä talojen välistä osuen suoraan silmiin. Linja-auton muutamat väsyneet matkustajat istuvat vain hiljaa, minä olen yksi heistä. On aikainen sunnuntaiaamu. Hetki sitten jätin sinut rakkaani sänkyymme ja aloitin matkan töihin. En olisi halunnut lähteä pois luotasi, tuoksut taivaalle. Unelle ja rakkaudelle. Pehmeä ihosi tuntui niin ihanalle sormissani. Väsyneet silmäsi loistivat niin kauniina.

Ensimmäinen työviikkoni on ohi kohta. Töihin paluu tuntui masentavalta, uuvuttavalta. Takana oli kaunein loma tähän asti. Loma rakkaitteni kanssa. 

Sain kulkea kanssasi käsikädessä kävelessämme oikeuksiemme puolesta, suudella sateenkaarilippujen alla. Lentää kanssasi korkeuksissa ensimmäistä kertaa yhdessä, nähdä vuorilta Alanyan lumoavat maisemat. Sain kokea liitovarjoilun upeuden, maailman kauneimman naisen kanssa, suudella sinua yöllisellä pimeällä rannalla, kaupungin valojen loistaessa takanamme. 

Sain nauraa kanssasi suloisen hullulle vauvallemme tämän vaan uidessa ja uidessa. Viettää aikaa sinun ja sukulaisteni kanssa auringon laskiessa järven rannalla. Ajaa mummosi ihanalle mökille robinia kuunnellen, kolmen prinsessan nukkuessa takapenkillä.

Rakastua sinuun yhä uudestaan ja uudestaan, hukkua lumoaviin silmiisi kerta toisensa jälkeen. Tuntea huulesi ihollani, ihosi minun huulillani. Olla vain, nauttia sinusta.

Arki on alkanut ja tuonut mukanaan muutoksen tuulet. Haaveilu on palannut luoksemme suurempana kuin koskaan. Tiedossa on suuria muutoksia, ihania sellaisia. Asioita joista olen haaveillut jo pidempään. Tulevaisuus. Kumpa voisin kirjoittaa siitä enemmän, mutta ei, vasta sitten kun on sen aika.

<ahref="http://www.bloglovin.com/blog/3230060/?claim=kujrtrfmhwa">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

Summer love.

Aurinko porottaa taivaalla, reppu painaa selässä, pieni hikipisara valuu otsalta kohti poskea. Varpaat nauttivat olostaan hyvin istuvissa sandaaleissa, pieni tuulenvire saa hiussuortuvan tanssimaan. Kesä on vallannut kaupungin. Ihmiset hymyilevät, ovat onnellisia. Linnut laulavat ja puut vihertävät. 

Merivesi tuntui ihanalta varpaiden välissä. Mieli epäröi tulevaa vielä hiukan pelokkaana. Lapset nauravat, vesi loiskuu. Sormet ottavat kiinni nenästä. Sukellus. Viileä vesi hivelee ihoa. Täydellistä.  Märät hiukset valuttavat olkapäille punaista vettä. Uudessa uimapuvussa on hyvä olla. Kiitos kesä kun tulit takaisin.

Loving you girl, is the best part of me.

Hentoinen tuuli puhaltaa kasvoille ja virvoittaa kuumuuden keskellä. Linnut laulavat, ihmiset ovat vähentäneet vaatetustaan. Kesä on tullut vihdoin luoksemme taas. 

Meidän toinen yhteinen kesämme ja vauvamme ensimmäinen, meidän pienen perheen ensimmäinen yhteinen kesä. Viime kesä oli paras siihen astisista, mutta uskon tästä tulevan vielä parempi. Tänä kesänä saamme viettää aikaa koirapuistossa, katsella kuinka hienosti vauvamme ui hakemaan mereen heitettyä keppejä, nauttia auringosta puistoissa ja hakea varjon viileyttä metsistä.

Tänä kesänä saamme viettää kolme ihanaa ja kaunista viikkoa yhdessä ilman töitä ja aikaisia herätyksiä. 

En jaksaisi enää odottaa lomaamme. Heinäkuuta jolloin paikkaamme laukut, hyppäämme taksin kyytiin ja otamme suunnaksi lentokentän. Meidän ensimmäinen yhteinen lentomatka, ensimmäinen yhteinen loma etelän auringon alla. Olen niin innoissani! Viikko rakkaani kanssa meren rannalla, kauniissa maisemissa poissa arjen kiireestä. Voin jo nähdä kuinka kaunis oletkaan kesävaatteissasi auringon laskiessa, tuulen puhaltaessa hennosti hiuksiisi, ihana hymysi huulillasi, kätesi kädessäni. 

Kesäloma ja heinäkuu tule jo, olen valmis!

Miksi sä itket kun naapurissa jonkun lapsi nauraa.

Kipu on kuin tikarin isku suoraan sydämeen. Kipu saa kyyneleet vierimään. Kaipaus satuttaa, olen kuin kuorma-auton alle jäänyt.

Tarvitsisin voimaa, toivoa tulevasta. Kipu vie voimani, olen voimaton. Välillä en jaksaisi hymyillä, enkä avata silmiäni. En jaksaisi haaveilla, unelmoida, leikkiä ajatuksella. Haluaisin olla kuin muut ikäiseni, haaveilla kylmästä siideristä ja humalasta. En ole kuitenkaan kuin muut, en halua humalaan tai maailman ympärimatkalle, puhumattakaan hienosta ja pitkästä urasta.

Pienet sormet jotka ottavat kiinni tiukasti, toivoton itku joka herättää yöllä, silmät jotka katselevat ja tutkivat ihmeellistä maailmaa. Pienet jalat jotka ottavat ensimmäiset askeleet, huulet joista kuuluu pienen ensimmäinen sana, otsa jota suukottaa. Unelmani.

"Miten saan sut uskomaan?

Olen tässä ainiaan

Sua rakastan

Vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan."

Käännät kasvosi minuun hymyillen. Tunnen katseestasi rakkauden ja onnen. Katseesi, kosketuksesi, saa perhoset vatsassani lentelemään ja sydämeni hymyilemään onnesta. Vaikka unelmani satuttaakin minua, toivon sinun tietävän minun olevan onnellisempi kuin kukaan kun saan olla kanssasi. Sinä saat minut hehkumaan, varpaani tanssimaan ja kyyneleet virtaamaan onnesta. Sinä annat minulle voimaa jatkaa, voimaa avata silmät aamuisin vaikka haluisin vain jäädä sänkyyn. Autat minua uskomaan tulevaan ja unelmiin. Sinä olet minun elämäni, olet minun enkeli. Ilman sinun pehmeitä huuliasi ja temperamenttistä luonnettasi en olisi mitään, en tuntisi itseäni. Sinä autoit minua tutustumaan itseeni, löytämään itseni. Sinun ansiostasi olen ihminen joka minun kuuluu olla. Parempi ihminen.

Vaikka unelmani ei koskaan toteutuisi, kestäisin sen kivun. Kestäisin sen sinun rakkautesi avulla. Kun saan painaa pääni rinnoillesi kyynelten virratessa, painautua ihollesi, millään muulla ei ole väliä. Sillä minä olen sinun nyt ja ikuisesti, nenän päästä varpaisiin.

Susta en vaihtais muuta kuin sukunimen.

"Jäädään kotiin, soitetaan että ollaan kipeitä" kuulen peittojen ja tyynyjen seasta herätyskellon soidessa. Minä niin haluaisin painaa pääni takaisin tyynyyn, ottaa sinut iholleni, tuoksutella sydämen salpaavaa tuoksuasi kunnes taas nukahdan. Haluaisin jäädä kotiin ja viettää päivän kanssasi. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole vaihtoehto, en voi jäädä kanssasi kotiin vaikka kuinka haluaisin. Flunssat ja mahataudit ovat vierailleet luonani liian usein vuonna, olen ollut jo aivan liikaa pois töistä. On pakko nousta vierestäsi, paikasta johon kaipaan samantien takaisin.

Viime viikolla, tasan viikko sitten, aamulla kun uneliaat silmämme katsoivat toisiaan, väsyneet huulet koskettivat ja vielä melkein nukkuvat ruumiimme kietoutuivat toisiinsa, kaikki oli samallailla kuin ennenkin, mutta kuitenkin aivan toisin. Silloin sinä olit ollut minun jo vuoden. Jo vuoden olen saanut olla sinun omasi, rakastaa vain sinua, nukahtaa sinun rintojasi vasten, hukkua silmiisi yhä uudestaan. Vuoden olen saanut nauraa kanssasi, itkeä ja riidellä, olen saanut rakastaa. Tuntea kuinka perhoset tulevat vatsaani kun kosketat hellästi, kylmänväreet menevän läpi kehoni. Rakastua sinuun päivä päivän jälkeen yhä enemmän. Olen saanut olla maailman onnellisin tyttö. Ja tiedän saavani olla sitä vielä vuosikymmeniä lisää.

My dream.

You are my angel.

Auringon säteet syöksyvät ikkunasta makuuhuoneeseemme. Pieni nukkuu jalkojeni  välissä peiton alla. Otan nenäliinan vierestäni, yskäisen. Olen ollut kipeä jo kohta viikon. Kurkkuun sattuu jo pelkkä nielaisu, yskä vain pahentaa asiaa, nenä vuotaa. Tuntuu kuin olotila vain pahenisi päivä päivältä. Miksi oletkaan töissä, kaipaan sinua, tarvitsen sinut hoitamaan minua. Halun painaa pääni pehmeälle ihollesi, tuntea kuinka sormesi menevät hiuksieni läpi silittäessäsi päätäni. Haluan tuntea huulesi olkapäälläni suukottaessasi minua. Otan kulauksen limonaadista, suljen silmäni juotavan mennessäni kurkustani alas, kuinka hyvältä se voikaan tuntua.

En ole kirjoittanut aikoihin. Olen suunnitellut kirjoittamista kerta toisensa jälkeen, mutta joka kerta se on vain jäänyt. Tuntuu kuin minulla ei olisi aikaa, mutta onhan sitä vaikka kuinka paljon. Haluaisin vain viettää aikani sinun kanssasi, en halua hukata hetkeäkään jotka voisin viettää nauttien sinusta. Mutta kuitenkin löydän itseni aina muilta internetin sivustoilta, niille minulta löytyy kyllä aikaa. Nyt otan itsestäni niskasta kiinni ja alan kirjoittamaan useammin, sillä sitähän minä rakastan.

Alkuvuosi on mennyt nopeasti. Vauvamme vain kasvaa, hänestä on tullut jo iso. Molemmat olemme siirtyneet jo uudelle vuosikymmenelle. Tulevaisuus kolkuttaa jo oven takana, unelmat alkavat käydä toteen. Yhteinen tulevaisuutemme, yhteiset haaveemme. En malttaisi odottaa unelmiemme toteutumista, niin paljon on tapahtumassa, niin paljon kaikkea ihanaa ja kaunista. Suurin unelmani saattaa toteutua hetkenä millä hyvänsä.
Aika tuntuu juoksevan, kohta olen saanut olla sinun jo vuoden!

Ps. Minut löytää myös instagramista; Paratiisikana