Tarvitsisin voimaa, toivoa tulevasta. Kipu vie voimani, olen voimaton. Välillä en jaksaisi hymyillä, enkä avata silmiäni. En jaksaisi haaveilla, unelmoida, leikkiä ajatuksella. Haluaisin olla kuin muut ikäiseni, haaveilla kylmästä siideristä ja humalasta. En ole kuitenkaan kuin muut, en halua humalaan tai maailman ympärimatkalle, puhumattakaan hienosta ja pitkästä urasta.
Pienet sormet jotka ottavat kiinni tiukasti, toivoton itku joka herättää yöllä, silmät jotka katselevat ja tutkivat ihmeellistä maailmaa. Pienet jalat jotka ottavat ensimmäiset askeleet, huulet joista kuuluu pienen ensimmäinen sana, otsa jota suukottaa. Unelmani.
"Miten saan sut uskomaan?
Olen tässä ainiaan
Sua rakastan
Vaikka jäätäis ikuisesti kahdestaan."
Käännät kasvosi minuun hymyillen. Tunnen katseestasi rakkauden ja onnen. Katseesi, kosketuksesi, saa perhoset vatsassani lentelemään ja sydämeni hymyilemään onnesta. Vaikka unelmani satuttaakin minua, toivon sinun tietävän minun olevan onnellisempi kuin kukaan kun saan olla kanssasi. Sinä saat minut hehkumaan, varpaani tanssimaan ja kyyneleet virtaamaan onnesta. Sinä annat minulle voimaa jatkaa, voimaa avata silmät aamuisin vaikka haluisin vain jäädä sänkyyn. Autat minua uskomaan tulevaan ja unelmiin. Sinä olet minun elämäni, olet minun enkeli. Ilman sinun pehmeitä huuliasi ja temperamenttistä luonnettasi en olisi mitään, en tuntisi itseäni. Sinä autoit minua tutustumaan itseeni, löytämään itseni. Sinun ansiostasi olen ihminen joka minun kuuluu olla. Parempi ihminen.
Vaikka unelmani ei koskaan toteutuisi, kestäisin sen kivun. Kestäisin sen sinun rakkautesi avulla. Kun saan painaa pääni rinnoillesi kyynelten virratessa, painautua ihollesi, millään muulla ei ole väliä. Sillä minä olen sinun nyt ja ikuisesti, nenän päästä varpaisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti