Just love.

On olemassa haaveita, suuria ja pieniä.
On myös olemassa unelmia, niitä kaikista suurimpia. Niitä joista on unelmoinut niin kauan kuin muistaa. Niitä joiden ajattelu saa silmät loistamaan onnesta ja sydämen pakahtumaan rakkaudesta, välillä kuitenkin saaden myös silmät kyyneliin ja sydämen särkymään pelosta, ettei unelma tulekkaan koskaan käymään toteen.

Mutta joskus, kun unelmien eteen on tehnyt töitä, taistellut, vuodattanut kyyneleitä, satuttanut itseään, voi unelmat käydä toteen.

Unelma, johon menetin vuosien mittaan uskoni useita kertoja. Unelma, jota ilman en olisi minä. Tämä unelma, joka on rakkaudella tehty yhdessä maailman ihanimman, kauneimman ja rakkaimman ihmisen kanssa, kasvaa hänen vatsassaan ❤
Meidän unelma, lahja ja aarteemme. Meidän pienokaisemme ❤

Olen miettinyt pitkään mitä tänne kirjoittaisin, miten kertoisin maailman suurimmasta onnesta joka on meille vihdoin suotu. En kuitenkaan löydä sanoja kuvaamaan tätä onnea, koska niitä ei ole. Mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan tätä rakkauden ja onnen määrää. Joten tuo alun teksti jolla Facebookissakin ilmoitin uutisen riittäneen alkuun.

Tammikuussa nähdään pieni, äiti ja mamma sinua jo kovasti odottaa ❤

Jos sua ei olis ollut, niin olisin keksinyt sut.

Niistän ruuhkabussissa nenääni ja muistan kuinka nauroit aina minun kuulostavan norsulta niistäessäni.

Siitä on jo vuosia kun viimeksi näin sinut. En edes enää muista tarkkaan kuinka kauan.

On kuitenkin hetkiä jolloin palaat yhä mieleeni. Hetkiä jolloin muistelen meidän yhteisiä aikoja. Aikoja jolloin olimme kuin paita ja peppu, itkimme toistemme olkapäitä vasten, nauroimme itsemme uneen yhdessä. Aikoja jolloin kirjoitit lauluja yhteisistä seikkailuistamme. Aikoja jolloin en osannut kuvitella tulevaa ilman sinua.

Tulevaisuus kuitenkin tuli ja iski vasten kasvojani. Polkumme erkaantuivat. Enää emme olleet yhtä. Enää emme nauraneet yhdessä, enää en herännyt huoneesi lattialla olevalta patjalta aamuisin.

En tiedä ajatteletko minua koskaan, mietitkö meitä. Vaikka en edes tiedä mitä sinulle kuuluu, tulet välillä aina heti rakkaani jälkeen mieleeni kun tahdon kertoa jotakin jollekkin. Se muutama sekunti jona en muista ettemme ole enää me, saa minut surulliseksi. Yhteiset vuodet jätti jälkensä minuun, sinä jätit. Ilman sinua en olisi ihminen joka tänä päivänä olen. Kiitos sinulle siitä, kiitos että sain olla paitasi kaikki ne vuodet, sinullahan on aina ollut parempi peppu joten minä olin mielelläni paita.

Vaikka olen katkera maailmalle, että se meidät erotti, olen kuitenkin onnellinen kaikista yhteisistä hetkistämme. Olen saanut ihanan elämän, toivon että sinullakin on käynyt samoin.
Ehkä joskus polkumme taas kohtaavat ja saan kertoa sinulle kaiken. Tai ehkä  katseemme kohtaavat kadulla jonain kauniina päivänä ja käännämme suumme hymyyn.