Kun maailma huokaa, sua niin itkettää.

Tunne kun kaikki on kunnossa, mutta mikään ei kuitenkaan ole hyvin. Tunne jolloin ihosi kaipaa toisen iholle. Hetki jolloin ei halua olla yksin, mutta kukaan ei ole lähelläsi. Hetki jolloin hellä kosketus voisi muuttaa kaiken, viedä kyyneleet ja kivun pois sydämestä. Ilta jolloin nukahdat yksin, toivoen että et olisi yksin.

Joku taika sulla on.

Suutelet minua, kaulaani. Nousemme auton kyytiin. Puhut paljon. Katselen hymyileviä silmiäsi ja nauravaa suutasi. Olet niin kaunis. Naurahdan jutuillesi ja katson ikkunasta kuinka kaupunkiin on tullut yö. Autojen valot heijastuvat kosteasta asfaltista. Kaiuttimista kuuluu kuinka rihanna laulaa löytäneensä raukkauden toivottomattomasta paikasta. Suuni kääntyy hymyyn. Otat kädestäni kiinni. Perhoset täyttävät vatsani kuin takkatuli huoneen kylmänä talvi-iltana. Ihoni nousee kananlihalle, kuten ensimmäisen kerran kun minua suutelit, kuten ainakun minua kosketat. Käännän katseeni sinuun. Luulen sinun kaivanneen myös minua, sillä katseemme kohdatessa hymyilet maailman valloittaja -hymyäsi, sitä millä voisit hurmata kenet vain. Uppoan silmiisi ja mietin kuinka juuri nyt olen paikassa jossa minun nyt kuuluukin olla. Käsikädessä kanssasi ystäväsi auton takapenkillä.

Tunnen kuinka huulemme kohtaavat uudelleen ja uudelleen. Ajatukseni ovat kadonneet, olet vienyt minut ylös korkeuksiin maan pinnalta. Katson silmiisi, vedän sinut kiinni minuun. Suutelet kaulaani. Hampaasi iskeytyvät ihooni, kynteni uppoavat selkääsi. Ihoni värisee kosketuksesi alla, tunne jota ei voi kuvailla valtaa minut.
Viet minut yhä korkeammelle taivaisiin.

I miss you already.

Tärisen takkini sisällä, kylmyys saa poskeni punoittamaan. Taivaalla loistaa pari yksinäistä tähteä. Päivä oli yksi huonoimmista pitkään aikaan. Päivä jolloin haluaisi kaatua sänkyyn, käpertyä peiton alle sinun kanssasi ja unohtaa kaiken muun.

Yhdeksän vuotta. Yhdeksän vuotta on pitkä aika, aika jossa niin moni asia muuttuu ja tapahtuu. Yhdeksän vuoden päästä minä en ole enää se tyttö, joka haaveilee, unelmoi ja nauraa. Yhdeksän vuoden päästä olen aikuinen nainen. Nainen jonka unelmat ovat toivottavasti käyneet toteen, nainen jolla on työ, perhe ja uusia unelmia. Yhdeksän vuoden päästä minulla on melkein yhdeksän vuotias kummilapsi. Lapsi joka on joutunut elämään lapsuutensa niin väärissä olosuhteissa. Lapsen äiti, rakas ystäväni, on joutunut kokemaan aivan liian paljon raskaita, vaikeita, pelottavia ja vääriä asioita.  Yhdeksän vuoden päästä kumpikaan meistä ei ole enää se sama tyttö kuin silloinkun tutustuimme. Kun kesäöinä kävelimme pitkin Helsingin katuja valokuvaten toisiamme mahat naurusta kipeänä. Silloin emme haaveile enää ajasta josta ennen haaveilimme, vaan elämme sitä ja niin eritavoin kuin oli tarkoitus.

Minua pelottaa ajatella yhdeksän vuoden päähän. Kaikki tulee olemaan niin erillaista, mikään ei ole niinkuin ennen. On siis parempi keskittyä tulevaisuuden sijaan nykyhetkeen. Hetkeen jolloin pääni on sekaisin, mutta kuitenkin niin selvä. Hetkeen jolloin tiedän mitä haluan,mutta kiellän sen ja yritän suunnata ajatukseni toisaalle. Hetkeen jolloin yritän huijata itseäni. Vai yritänkö sittenkään?
Haluan sinut. Sinut joka olet vain sinä etkä välillä edes sitä. Sinut josta ei ota selvää kiinnostaako sinua oikeasti vai ei. Sinä joka teet minut onnelliseksi, mutta joka saat minut myös itkemään. Sinut kenen hymyä voisin katsella loputtomiin, kenen katseeseen uppoan yhä uudelleen ja uudelleen. Sinut joka saa minut taivaisiin ja tuntemaan olevani ainoa maailmassa rinnallasi. Sinut jonka kosketus saa perhoset vatsaani, ihon kananlihalle. Sinun vierelläsi on helppo, hyvä olla, olen omaitseni, aidosti. Siihen tahdon kuulua. Kumpa vain kertoisit mitä oikeasti haluat.

Haluaisin sinun olevan mustasukkainen, onko se väärin?

You won't see me cry.

Tunnen kuinka kuuma vesi valuu päälläni vieden kyyneleeni mukanaan viemärin syvyyksiin. Vielä muutama päivä sitten olin onnellinen, kaikki oli kohdallaan. Hymyä, perhosia vatsassa, nauravat silmät.. Kunnes pelko valtasi minut, tunsin sisimmässäni kuinka kaikki pikkuhiljaa alkoivat kaatua. Hymy muuttui vakavuudeksi, perhoset vatsassa epäonnen tunteeseen ja nauravat silmät surullisiksi. Aamulla vielä uskalsin toivoa kaiken kääntyvän vielä hyväksi. Kunnes puhelimeni piippasi tiedoksi viestistäsi. Luin viestisi, kyyneleet alkoivat valua ja nyt olen tyttö joka itkee yksin suihkussa.

Lupasin itselleni, että en satuta itseäni enää, en anna tunteille valtaa, en ihastu. Sitten sinä tulit ja mullistit maailmani. Sait minut taivaisiin, teit onnelliseksi. Pelkäsin, ajattelin kuitenkin sen olevan turhaa. Olin lapsellinen, ajattelin että saan pidettyä tunteeni hallinnassa, jolloin pitäisin myös kyyneleet ja kivun poissa. Mutta pitäisihän minun jo tuntea itseni.. Oli ihastukseni kuinka pieni tahansa, olen romanttinen hölmö ja satutan itseni aina. Joka kerta. Kyllä minä sen tiesin, että ei meistä ehkä kuitenkaan mitään suurempaa tule. En kuitenkaan edes ajatellut sitä, tulevaisuutta, keskityin vain nykyhetkeen. Näköjään sekin oli liikaa.

Tanssi tai kuole!

Oulu. Tänne saavuin ensimmäistä kertaa elämässäni yksin lentokoneella lentäen. Päivät ovat menneet nopeasti, huomenna olisi kotiinlähdön aika. Mutta en haluaisin, täällä on mahtavaa! Menee taas pitkätovi ennenkuin pääsen takaisin Oulun parhaimmiston luokse. Mutta tänään ei kuitenkaan ajatella huomista kotiin paluuta tai kuinka ystäviäni tulen ikävöimään, tänään juhlitaan, nauretaan, juodaan, lauletaan, pidetään hauskaa ja ennenkaikkea tanssitaan!