Mä en pelkää turhaan, ikinä.

Taas mä satutin.

Taas minä tein sen. Kaivoin muiston sinusta esiin. Miksi en voi hallita itseäni? Koska kaipaan liikaa tuoksuasi. Sen sekaan on turvallista nukahtaa.

Onneksi huomenna on uusi päivä ja uusi yritys.

I hate how much I love you, girl.

"Ei sun maailma tähän kaadu" Niin sinä minulle sanoit. Miksi minusta sitten tuntuu kuin olisin kadottamassa itseni.? Että elämässäni ei ole enää mitään järkeä, eikä tekoni muuta mitään? Miksi en saa enää henkeä? Miksi maailmani sitten kaatui vaikka väitit toista? Oliko tunteeni suuremmat kuin kuvittelit?

Kuten ennenkin valitsen linja-auton junan sijaan. Mutta en enää siksi, että en pidä junista. Valitsen linja-auton, koska puolituntinen, jonka vietän siellä ikkunan vieressä istuen, musiikkia täydellä voluumilla kuunnellen on hetki jolloin olen yksin. Yksin vieraiden ihmisten keskellä ajatusteni kanssa. Aika jolloin voin vain ajatella sinua ja vain sinua, eikä kukaan tule keskeyttämään minua.
Mutta minun tulisi irroittaa tästä ajasta, irroittaa sinusta. Sillä tiedän sinun tehneen niin, irrottaneen minusta. Et sinä vietä enää iltoja ajatellessa minua, etkä nukahda minä viimeisenä mielessäsi tai herää aamulla miettien minua.. Nyt olisi minun vuoroni tehdä samoin. Lopettaa itseni kiduttaminen. Toisaalta kituessani tunnen eläväni jälleen, tunne jotain. Tunteeni katosivat mukanasi. Olen kuin kuollut.

Ansaitsen enemmän kuin ajatuksen sinusta, kauniin muiston. Sen kuinka kiedot kätesi ympärilleni ja vatsani täyttyy perhosista. Kuinka meninkään sekaisin joka kerta kun sanoit minulle ne kolme sanaa ja kuinka sinä häkellyitkään kun sanoin ne sinulle kasvotusten ensimmäistä kertaa. Muistoja. Kauniita sellaisia, mutta asioita jotka kuuluvat päätöksesi takia menneisyyteen.
  Ansaitsen tosiaankin enemmän. Ansaitsen ihmisen vierelleni peittorullan sijaan. Ihmisen joka ei katoa ja joka pitää sanansa. Ihmisen joka on valmis yrittämään minun takiani, saadakseen pitää minut omanaan. Siispä nyt minulla on uusi tavoite, irroittaa. Päästä irti, jatkaa elämääni. Unohtamaan en koskaan tule pystymään, enkä haluakkaan. Tulet aina elämään sisälläni. Muisto sinusta tekee minusta paremman ihmisen. En ole entiselläni saatuani rakastaa sinua sen hetkisen.

En tiedä miten tulen pääsemään päämäärääni.Tiedän sinne pääsyn vievän aikaa ja paljon. En kuitenkaan aloita matkaani vielä tänään. En ole valmis. Aloitan sen huomenna. Huomenna kun olen viettänyt viimeisen puolituntisen vieraiden keskellä. Tulen luopumaan pienistä asioista pikkuhiljaa, vieroitan itseni sinusta. Ihan kuin olisit henkilökohtainen heroiinini. En tule nostamaan muistoa sinusta enää yöpöydänlaatikosta öisin nukahtaakseni tuoksusi sekaan. En puhu sinusta ystävilleni, en kuuntele kappaleitamme. Ja äitiäni minun on kielettävä kysymästä sinusta ja kuulumistasi. Sillä niin hän on tehnyt lähtösi jälkeen liian usein. Ihankuin minä tietäisin mitä uuteen elämääsi ilman minua kuuluu. Tavoitteeseeni pääseminen tulee olemaan pitkä ja vaikea tie, mutta tulen pääsemään sen läpi. Minun on pakko päästä. Sillä tahdon kuunnella tiettyjä kappaleita ilman kyyneliä, muistella yhteisiä hetkiämme ilman, että sydämmeni kääntyy ympäri ja ennen kaikkea tahdon taas hengittää! Minun täytyy kyetä hengittämään ilman sinua. Kyetä antamaan ihmisille mahdollisuus tehdä minut onnelliseksi. En tahtoisi päästää irti, mutta joskus on pakko irroittaa, luovuttaa ja päästää menemään.
Ja nyt olisi minun vuoroni..

  ... mutta Minä Tulen Aina Rakastamaan Sinua.

She used to say I was the love of her life.

Ei hän katso minua silmiin. Ei hän kosketa minua niinkuin sinä. Kaikki tuntuu niin väkinäiseltä, oudolta hänen kanssaan, kuin joku muualta, kauempaa ohjaisi meitä. Tuntuu kuin en olisi kehossani. Kuin sieluni olisi kadonnut ruumiistaan ja eksynyt väärään kehoon. Kehoon, joka kuuluu toiselle. Tuntuu kuin en eläisi elämääni, kuin joku tekisi sen puolestani. Koska en voi olla luonasi, en tiedä mitä haluan, mitä minun pitäisi tehdä, missä olla. Olen eksynyt, kadoksissa. Eksynyt maailmaan jossa olen vieras. Vieras jolla ei ole mitään aavistusta mistään. Tuntuu kuin olisin katoamassa. Katoamassa jonnekkin, jossa olen yksin, kukaan ei löydä minua, eikä haluakkaan. Jonnekkin missä kukaan ei osaa auttaa, eikä siihen pystyisikään, kukaan ei ymmärrä tai pelasta. Paikkaan jossa olen yksin ajatusteni kanssa. Tuntuu kuin en olisi enää se sama ihminen kenet sinä jätit, kuin en olisi enää minä.

Seison kanavan reunalla. Reunalla missä istuin äsken yksin kunnes ystäväni istahti viereeni. Istuimme hiljaa kunnes nousin ylös. Kävin seisomaan kengän pääni reunan ulkopuolella, veden yläpuolella. Hetki on outo. Erillainen. En tunne mitään. En tunne kipua, sydäntä repivää kaipuuta, rakkautta.. en tunne mitään. Pelottaa. Haluan tuntea. Haluan päästää irti, irroittaa itseni maasta. Hypätä jäätävään veteen. Tuntea kuinka kylmä vesi nielee minut sisäänsä, uppoamalla soluihini. Haluan hypätä. Haluan tuntea jotain! Haluan tuntea viiltävän kivun jonka alkukesän kylmä merivesi aiheuttaa. Haluan upota. Tuntea taas eläväni, tuntea edes jotakin. Tuntea tuskaa, toisenlaista kuin sinun menettämisen aiheuttama.

Kuulen sanat: " Ei se ole sen arvoista. Hän ei ole sen arvoinen. Tuntiset ehkä eläväsi hetken kunnes kylmä veisi vallan, etkä jaksaisikaan enää taistella itseäsi ylös sieltä. Elät taas kun olet valmis. Hän ei ollut arvoisesi."
    Tiedän hänen olevan oikeassa. En ole kuin ne joista minulle joskus kerroit, en minä aio satuttaa itseäni sinun takiasi. En minä ole kuin muut, minuun sattuu jo tarpeeksi muutenkin. Minä herään vielä ja silloin minua ei pysäytä kukaan. Tein virheen kanssasi, annoin itsestäni kaiken, aivan kaiken. Sinä lähdit ja minä katosin, katosin jokaista solua myöten. Särjyin miljooniksi palasiksi. Enää en tee samaa virhettä. Rakennan muurin, muurin jonka taakse piilotan itseni. Muurin, jonka raoista päästän itsestäni valoa ihmisille jotka sen ansaitsevan silloin tällöin. Mutta kukaan ei tule pääsemään muurieni sisäpuolelle. Ei muut minua saa pirstaleiksi. En kuitenkaan halua särkyä kokonaan enää ikinä. En kykene korjaamaan itseäni. Ei minulla ole voimia tarpeeksi.
    Hän on myös väärässä. Sinä olet minun arvoiseni. Sitä sinä todellakin olet. Et sinä ole menninkäinen ja minä päivänsäde kuten väitit. Ei se mene niin. Olet kaikkeni. Olet kaunein muistoni, unelmani, haaveeni, rakkaimpani. Ja sinä olet arvoiseni. Et voisi olla parempi, täydellisempi. Sinä olet sinä, et kukaan muu.

En vain halua uskoa että et tarvitse minua enää. Että et kaipaa joka hetkisiä puheluitamme, tuoksuani, ääntäni. Ja kyynel valuu taas poskelleni. Kaivoin juuri muiston sinusta käsiini, yöpöydälaatikosta. Tuoksusi valtasi nenäni. En vaan voi ymmärtää kuinka sinä pystyit, pystyit lähtemään tuosta noin vaan. Et edes halunnut yrittää, et halunnut antaa meille mahdollisuutta. Muisto sinusta sisältää sanat, jotka olivat turhia, sanat joilla ei ollut merkitystä. Kumpa et olisi sanonut niitä.

Särkynyt enkeli.

She broke my heart and turned me upside down and backwards.

"Mä oon sekaisin. Auta mua saamaan maailma edes jotenkin kohdalleen, auta mua unohtamaann edes hetkeksi." Kuiskaan hänen korvaansa halatessamme hänen ovellaan. Hän katsoo minua kauniilla silmillään. SIlmillä, jotka vielä hetki sitten loistivat ja hymyilivät. Silmillä, jotka hetkessä muuttuivat surullisiksi. Hän rutistaa minua tiukasti, tiukemmin kuin ikinä ennen. Vetää minut asuntoonsa. Riisun takkini, hän laittaa sen puolestani naulakkoon.  Hänen tuhisijansa hyppii reittäni vasten. Kyykistyn, hellin ja suukotan häntä hieman. Nousen ja kävelen olohuoneeseen.
Hän on saanut laitettua tavaroita paikoilleen, tauluja seinille. Mutta silti asunto hehkuu uutuuttaan, se ei ole vielä valmis koti. Ei se tuoksu elämältä, vaan vieläkin tuoreelta maalilta.

Jään seisomaan ikkunoiden eteen. Aurinko on laskemassa, taivas on värjäytynyt kauniin vaaleanpunaiseksi. Puista tippuu vesipisaroita maahan. Ilta on jo pitkällä. Lapset hyppivät pihan toisella puolella innoissaan vesilammikoissa. Äidit seisovat sateenvarjojensa alla juoruten, vaikka vesisade on loppunut hetki sitten. Yksi lapsista kaatuu vesilammikkoon kasvoilleen. Otsaan tulee pieni haava ja hän alkaa itkeä. Tunnen lapsen tuskan. Minäkin nautin elämästäni, hypin iloisena, nautin elämästäni, olin onnellinen. Kunnes kaaduin. Tipuin suorilta jaloilta veteen, saaden haavan sydämmeeni. Vedessä maatessani tunsin kuinka vereni muuttaa veden punaiseksi. Verinen vesi menee keuhkoihini, enkä saa henkeä. Tarvitsen apua. En pääse ylös itse.
Äiti ryntää nostamaan itkuista lastaan vedestä. Lapsella on pelastaja. Niin on minullakin.
Hän tulee taakseni, laittaa kätensä ympärilleni, rutistaa. Hänen tuoksunsa virtailee nenääni. Suljen silmäni.
"Enkeli, mikä on?" En vastaa, en kykene. Hän irroittaa kätensä ympäriltäni. Avaan silmäni. Hän on siirtynyt seisomaan eteeni, kasvot kasvoihini päin, silmät katsoen suoraan silmiini. Hän näyttää surulliselta. Sellaiselta miltä koirat näyttävät kun he huomaavat omistajallaan olevan jonkin vialla. Avuttomalta, tiedottomalta. Hän ei tiedä mitä hänen pitäisi tehdä.
Kyynel vierähtää poskelleni. Ei tämä ole oikein. En halua, että häneen sattuu. Ei hän ansaitse sitä. Meidän piti olla laastareita toisillemme. Ei minuun satu kun huomaan hänellä olevan huono päivä, tai silloinkun hän kaipaa mennyttä rakkauttaan. Hän on pelastajani, hän estää minua hukkumasta veteen jonka vereni on värjännyt.
Mutta hän ei riitä. Tarvitsen enemmän kuin hänen hennon otteensa kädestäni, ei se riitä pitämään minua pinnalla. Vajoan pinnan alle vähitellen, uppoan kuin kivi. En anna hänen ottaa tiukempaa otetta, eihän pysty korvaamaan kosketustasi. Tarvitsen enemmän, tarvitsen sinut.
Häneen sattuu. Enkä minä pysty lopettamaan hänen kipuaan. En pysty antamaan hänelle sitä mitä hän haluaisi. Itseäni ja rakkauttani. Ne kuuluvat sinulle.

"Anteeksi." Ainoa sana minkä saan sanotuksi. Laskeudun suorilta jaloiltani lattialle istumaan. Lattialle jossa ei ole edes mattoa vielä. Hän istahtaa viereeni. Tuhisija tulee toiselle puolelleni, laskien painavan päänsä reidelleni. Otan hänen kädestään kiinni. Puristan. Siinä me istumme. Me kolme. Kolme joiden maailma on kääntynyt ympäri tänä keväänä. Me jotka olemme menettäneet itsellemme rakkaan ihmisen.

Hän tietää minun ajattelen vain sinua tuntiessani hänen huulensa rintakehälläni, upottaessani kynteni hänen selkäänsä. Hänelle riittää, että hän saa olla lähelläni, kuhan hän saa vain tuntea ihoni ihollaan. Minä riitän hänelle vaikka en olekkaan siinä, vaikka ajattelen toista. Kunpa hän riittäisi minulle. Kumpa minä olisin riittänyt sinulle.

Tänä yönä nukahdan hänen vierelleen. Tänä yönä minun ei tarvitse olla yksin. Tänä yönä voin kuvitella sinut hänen tilalleen. Nyt minun ei tarvitse pelätä näkeväni unta sinusta, painajaista. Hän on vieressäni ajamassa pahuudet pois. Nyt on minun hetkeni olla itkemättä. Tuntea olevani turvassa hänen syleilyssään.

I'm here without you baby
But you're still on my lonely mind
I think about you baby
And I dream about you all the time

Hetki jolloin kaikki menee sekaisin.

Nyt on taas aika lähteä hänen luokseen. Ihmisen, joka käyttäytyy kuin tyttöystäväni. Ihmisen, joka on niin väärä minulle.

Olen sekaisin. Maailma pyörähti päälaelleen hetki sitten.
Päivä oli hyvä, en ajatellut sinua joka hetki, keskityin muihin asioihin. Sitten se tapahtui ja saavuit mieleeni. Nyt tekesi mieli itkeä. Mutta en voi, nyt ei ole sen aika. Nyt on aika laittaa tuhisijalle sadetakki ja lähteä kävelemään kohti juna-asemaa toivoen varpaiden pysyvän kuivana.

Olet ajatuksissani.

Olen se joka jää ilman sinua merihätään.

Astun kahvilaan. Ostan kahvin mustana. Kävellessäni kohti kauimmaista nurkkapöytää kohti, kaappaan iltapäivä lehden kainalooni eräästä pöydästä johon vanha rouva sen juuri jätti. Vakiopöytäni on vapaa. Viereisessä pöydässä istuu nuori nainen, selkä ulko-ovelle päin. Päätän istua normaaliin tapaan kasvot ulko-ovelle päin, näin voin katsella lehden takaa ihmisiä, jotka kiireidensä keskellä istahtaa hetkeksi kahvikupin ääreen, rakastavaisia jakamassa kakkupalaansa, nuoria äitejä pienten, itkuisten lastensa kanssa..
Käännän katseeni viereisessä pöydässä istuvaan nuoreen naiseen. Kuppi teetä ja kupillinen kahvia maidolla. Hän leikkii kolikoilla pöydällä. Hänellä on huolitellut kynnet, sormus vasemmassa nimettömässä, iloinen, mutta odottava hymy huulillaan. Hänen silmänsä ovat häikäisevän kauniit, ruskeat, sellaiset joihin voi kadota kerta toisensa jälkeen ja joka kerran jälkeen huomata kuinka hän sai taas palan enemmän sinusta itselleen. Hänen lyhyet vaaleat hiuksensa ovat kiharat. Hiukset joihin olisi ihana upottaa kätensä, tuntea hiusten menevän läpi sormien.. Hän on lumoava.
Kahvilan ovi aukeaa ja irrotan katseeni tuosta lumoavasta naisesta. Käännän katseeni ovelle. Hengitykseni katkeaa. Sydämmeni kääntyy ympäri. Sinä. En saa katsettani irti. Se olet tosiaan sinä. Aurinko on päivettänyt ihosi kauniiks. Näytät onnelliselta. Päälläsi on turkoosi t-paita joka on kuin tehty sinulle. Katselet arasti kahvilaa, etsien jotain. Jotakuta. Kuinka olenkaan odottanut tätä hetkeä, sitä kun saan taas nähdä sinut. Mutta en ole kuitenkaan osannut valmistautua, yritän keskittyä, nostan kahvikuppini ja koitan hörpätä kuumaa kahvia. Se polttaa kieleni, säihkähdän ja läikytän mustaakahvia valkoiselle paidalleni. En välitä. Sinä olet kanssani. Katseesi osuu nurkkaani. Hymy nousee huulillesi. Lähdet kävelemään nurkkaani kohti määrätietoisena, kuin tietäisit mitä sinun tulee tehdä ja kuin olisit tehnyt sen ennenkin. Katseesi kohtaa katseeni. Katsot suoraan silmiini. Mutta  vain hetken. Katse kestää vain pienen hetken. Et tunnista minua. On kasvojeni kuva jo kadonnut muistoistasi. Käännät katseesi kohti tuota lumoavaa nuorta naista. Kävelet hänen taakseen, laitat kätesi hänen silmiin ja kuiskaat hänen korvaan ihanalla äänellä, äänellä jonka kuulemista olen odottanut ikuisuuden. Äänellä joka saisi tekemään minut mitä ikinä se pyytäisi, äänellä jota rakastan enemmän kuin mitään: "Arvaa kuka?" Katson käsiäsi, noita jotka olivat joskus minun, minun ihoani vasten ja huomaan sen. Sormuksen vasemmassa nimettömässäsi...

Havahdun. Avaan silmäni. Nousen istumaan. Unta. Se oli vain unta. Unta sinusta, painajaista. Sydämmeeni sattuu. Suurin pelkoni on se päivä jolloin kuulen sinun löytäneen tytön, joka tekee sinut onnelliseks, tytön jonka luota et ikinä lähtisi. Tytön, jota rakastat niinkuin minä sinua, niinkuin maailmassa ei olisi mitään tai ketään muuta.
Tunnen kuinka toinen kuorsaa reittäni vasten, tuhisee. Ja kuinka toinen on jalkojeni välissä, katsellen minua. Kysyvä ja surullisen näköinen ilme kasvoillaan. Silitän häntä ja annan suukon otsalle, merkkinä kaiken olevan kunnossa. Nousen varovasti sängystä. Jättäen tytöt jatkamaan uniaan. Nostan pyyhkeen lattialta. Riisun paidan päältäni. Suihkuun. Laitan pyyhkeen pesukoneen päälle. En jaksa laittaa ovea lukkoon, eihän tänne kukaan tule. Käyn suihkun alle. Tunnen kuinka kuuma vesi valuu päälleni. Kyyneleeni katoavat viemäriin veden mukana. Käyn istumaan lattialle, tulikuuman suihkun alle.

Tiedän vielä kohtaavani sen päivän. Päivän jolloin olet löytänyt unelmien tyttösi ja olet unohtanut minut. Päivä jolloin et enää muista kasvojani, tuoksuani, kosketustani...
Minun pitää valmistautua sitä päivää varten. Mutta kuinka siihen voi valmistautua? Päivään jolloin kuulet elämäsi rakkauden löytäneen uuden? Päivään jolloin minun on viimeistään pakko hyväksyä se, että et tunne samoin minua kohtaan kuin minä sinua kohtaan? Päivään jolloin maailmani kaatuu lopullisesti..

En halua olla katkera ex-nainen, joka sanoo kornisti "et tule koskaan löytämään mitään minua parempaa."
En sano niin, koska tiedän, että maailmassa on ihmisiä jotka ovat parempia, kauniimpia, hauskempia, rakastettavampia kuin minä. Mutta sanon sen, että et tule koskaan löytämään ketään minunlaistani. Tiedät sen itsekkin. Olen ainutlaatuinen. Ei maailmassa ole toista minua. Ja nyt sinä olet luopunut minusta. Menettänyt ihmisen jota vielä jonain päivänä huomaat kaipaavasi. Ihmisen joka ostaa sinulle lahjoja ilman syytä, haluaa keittää sinulle aamukahvit, katsoo suoraan silmiisi tekiessäsi hänelle hyvää. Ihmisen joka sählää, nauraa maha kipeänä omille tyhmille jutuilleen, joka tekisi vuoksesi mitä vain, joka valvoo kanssasi puhelin välityksellä läpi yön. Ihmisen joka rakastaa sinua enemmän kuin mitään. Minut. Olet menettänyt minut.
Lupasit taistella minusta tilanteen vaatiessa, sanoit luopuvasi kaikesta vain ollaksesi minun kanssani. Et pitänyt lupauksiasi ja sanojasi. Jätit minut ja nyt minä itken yksin suihkussa.

Toivottavasti sinä olet onnellinen. Toivottavasti sinä kykenet hengittämään. Toivottavasti sinä pystyt kävelemään kadulla toivomatta, että törmäisit minuun. Toivottavasti sinä et toivo aina puhelimesi soidessa, että soittaja olisin minä, etkä pety kun ääni jonka kuulet ei kuulukkaan minulle. Toivottavasti sinä pystyt niihin, sillä minä en siihen pysty.

Voi olispa aikaa,
Jo kulunut tarpeeksi.
Kuukaudet menneet
Ja sydän ois ehjä
Tai ettei ois hän lähtenyt sittenkään pois.

For me it isn't over.

Minä näen hänet jo kaukaa. Hän kävelee kohti minua itsevarmasti ja kaunis hymy huulillaan. Hän ottaa kädestäni kiinni, vetää minut kiinni itseensä ja suukottaa suutani. Minä haistan hänen tuoksun, se on naisellinen, mutta kuitenkin hieman maskuliininen. Peräännyn, katson häntä silmiin. Silmiin jotka voisivat viedä mukanaan ja joihin olisi niin helppo upota. Hän pitää edelleen kädestäni kiinni ja silittää kämmeneni ulkosyrjää peukalollaan samalla kysyen kuinka päiväni on mennyt. Hänen äänensä on kaunis, hieman käheä, kiitos monen vuoden tupakoinnin. Se on kuitenkin heleä, pehmeä, kuin musiikkia korville.

Kävelemme vierekkäin kesäistä asfalttia pitkin kohti hänen kotiaan. Sitä minne hän vasta vähän aikaa sitten muutti. Kohti asuntoa joka tuoksuu uudelta alulta ja vasta maalatuilta seiniltä, kuten minunkin elämäni.
Kävelessämme katson kuinka tuuli liehottelee hänen lyhyitä hiuksiaan mukanaan ja kuinka hän siristää silmiään auringon häikäistäessä niihin. Hän on kaunis. Moni ei häntä siksi sanoisi, enneminkin hyvännäköiseksi, kuumaksi.. Mutta minulle hän on kaunis. Sanan jokaisella merkityksellä.

Hänen kotiinsa saapuessamme hän keittää minulle teevettä, kaivan vihreää teetä hänen teepurkkinsa pohjalta ja menen istumaan sohvalle hänen vierelleen. Hän laittaa Greyn Anatomian pyörimään. Tuon sarjan, jota ilman en voisi elää ja jota katsoessani itken aina. Jakso jonka valitsemme katsottavaksi on musikaalijakso.

I don't quite know how to say how I feel
Those three words are said too much
They're not enough.

If I lay here, if I just lay here
Would you lie with me and just forget the world?
Forget what we're told before we get too old
Show me a garden that's bursting into life

Kyynel vierähtää poskelleni. Sen perään toinen, kolmas, neljäs...
Hän luulee minun itkevän jakson koskettavuuden takia. Hän laittaa kätensä ympärilleni. Vetää minut itseensä kiinni. Silittää käsivarttani. Suutelee otsaani. Kuivaa kyyneleeni.
Tunnen hänen hengityksen niskassani, ihon ihollani, tuoksun nenässäni.

But you can't jump the track, we're like cars on a cable,
And life's like an hourglass, glued to the table
No one can find the rewind button now
Sing it if you understand.
and breathe, just breathe

Viides, kuudes, seitsemäs...
Uudet kyyneleet valuvat pitkin poskiani levittäen meikkini.
Tuoksu jonka haistan on väärä. Iho jonka tunnen ihollani ei ole oikea. Hengitys niskassani ei kuulu sinne. Ihminen joka pitää minua kiinni itsessään on väärä. Ihminen ei ole sinä.

Ei tunteita. Yksinkertainen sopimus, jonka tein hänen kanssaan heti alkuun. Hän rikkoi sen. Kumpa minäkin voisin tehdä niin. Mutta siihen en pysty. Kuinka pystyisin kun sinä olet ajatuksissani joka sekunnin sadasosa?
Hän on ihana, melkeimpä täydellinen. Minun pitäisi olla onnellinen, hän olisi kokonaan minun jos vaan pyytäisin. Mutta ei, minä vain itken sinua hänen syleilyssään. Itken sinua, menetettyjä hetkiä kanssasi, menneitä muistoja, ääntäsi joka saa minut taivaisiin, tuoksuasi joka tekee minut hulluksi, kosketustasi joka saa kylmänväreet menemään läpi kehoni..

Saavun kotiini. Riisun takkini, se tippuu lattialle. Heitän kengät jalastani, toinen osuu seinään ja toinen lentää huoneeseeni. Kävelen kengän perässä huoneeseeni. Avaan yöpöydän laatikon. Nostan sen sieltä, muiston sinusta. Rojahdan sängylleni. Siihen missä sinäkin joskus olit. Käperryn peiton alle. Muisto sinusta kasvojeni vieressä tyynylläni. Kyyneleet vierähtävät taas poskilleni. Tällä kertaa haistan oikean tuoksun nenässäni. Mutta en tunne oikeaa kosketusta ihollani tai hengitystä niskassani joka sinne kuuluisi. Ja tiedän että en tule niitä enään tuntemaankaan. En saa henkeä. Ikävä painaa sydämmelläni. Ikävä joka ei mene pois. Ei katoa.

Kuiskaan ne kolme sanaa ilmaan toivoen sinun tietävän ne..

Minä Rakastan Sinua.

Olen valmis luopumaan itsestäni saadakseni sinut.

Nevermind, I'll find someone like you,
I wish nothing but the best for you, too,
Don't forget me, I beg.

If I lay here
If I just lay here
Would you lie with me
And just forget the world?

All that I know is I don't know,
   How to be something you miss.

        Se alkaa näkyä päälle päin
          Että lähdit ja minä jäin
          On sieluni sanaton
        Kun mulla niin paha olla on
          Ei ikävä ikinä mee
       Se pysyy se syvenee