"Ei sun maailma tähän kaadu" Niin sinä minulle sanoit. Miksi minusta sitten tuntuu kuin olisin kadottamassa itseni.? Että elämässäni ei ole enää mitään järkeä, eikä tekoni muuta mitään? Miksi en saa enää henkeä? Miksi maailmani sitten kaatui vaikka väitit toista? Oliko tunteeni suuremmat kuin kuvittelit?
Kuten ennenkin valitsen linja-auton junan sijaan. Mutta en enää siksi, että en pidä junista. Valitsen linja-auton, koska puolituntinen, jonka vietän siellä ikkunan vieressä istuen, musiikkia täydellä voluumilla kuunnellen on hetki jolloin olen yksin. Yksin vieraiden ihmisten keskellä ajatusteni kanssa. Aika jolloin voin vain ajatella sinua ja vain sinua, eikä kukaan tule keskeyttämään minua.
Mutta minun tulisi irroittaa tästä ajasta, irroittaa sinusta. Sillä tiedän sinun tehneen niin, irrottaneen minusta. Et sinä vietä enää iltoja ajatellessa minua, etkä nukahda minä viimeisenä mielessäsi tai herää aamulla miettien minua.. Nyt olisi minun vuoroni tehdä samoin. Lopettaa itseni kiduttaminen. Toisaalta kituessani tunnen eläväni jälleen, tunne jotain. Tunteeni katosivat mukanasi. Olen kuin kuollut.
Ansaitsen enemmän kuin ajatuksen sinusta, kauniin muiston. Sen kuinka kiedot kätesi ympärilleni ja vatsani täyttyy perhosista. Kuinka meninkään sekaisin joka kerta kun sanoit minulle ne kolme sanaa ja kuinka sinä häkellyitkään kun sanoin ne sinulle kasvotusten ensimmäistä kertaa. Muistoja. Kauniita sellaisia, mutta asioita jotka kuuluvat päätöksesi takia menneisyyteen.
Ansaitsen tosiaankin enemmän. Ansaitsen ihmisen vierelleni peittorullan sijaan. Ihmisen joka ei katoa ja joka pitää sanansa. Ihmisen joka on valmis yrittämään minun takiani, saadakseen pitää minut omanaan. Siispä nyt minulla on uusi tavoite, irroittaa. Päästä irti, jatkaa elämääni. Unohtamaan en koskaan tule pystymään, enkä haluakkaan. Tulet aina elämään sisälläni. Muisto sinusta tekee minusta paremman ihmisen. En ole entiselläni saatuani rakastaa sinua sen hetkisen.
En tiedä miten tulen pääsemään päämäärääni.Tiedän sinne pääsyn vievän aikaa ja paljon. En kuitenkaan aloita matkaani vielä tänään. En ole valmis. Aloitan sen huomenna. Huomenna kun olen viettänyt viimeisen puolituntisen vieraiden keskellä. Tulen luopumaan pienistä asioista pikkuhiljaa, vieroitan itseni sinusta. Ihan kuin olisit henkilökohtainen heroiinini. En tule nostamaan muistoa sinusta enää yöpöydänlaatikosta öisin nukahtaakseni tuoksusi sekaan. En puhu sinusta ystävilleni, en kuuntele kappaleitamme. Ja äitiäni minun on kielettävä kysymästä sinusta ja kuulumistasi. Sillä niin hän on tehnyt lähtösi jälkeen liian usein. Ihankuin minä tietäisin mitä uuteen elämääsi ilman minua kuuluu. Tavoitteeseeni pääseminen tulee olemaan pitkä ja vaikea tie, mutta tulen pääsemään sen läpi. Minun on pakko päästä. Sillä tahdon kuunnella tiettyjä kappaleita ilman kyyneliä, muistella yhteisiä hetkiämme ilman, että sydämmeni kääntyy ympäri ja ennen kaikkea tahdon taas hengittää! Minun täytyy kyetä hengittämään ilman sinua. Kyetä antamaan ihmisille mahdollisuus tehdä minut onnelliseksi. En tahtoisi päästää irti, mutta joskus on pakko irroittaa, luovuttaa ja päästää menemään.
Ja nyt olisi minun vuoroni..
... mutta Minä Tulen Aina Rakastamaan Sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti