Sä kuulut mun unelmiin.

Kadut ovat täynnä puista pudonneita lehtiä, ulkona on kylmä. Katselen linja-auton ikkunasta ja kateus valtaa minut. Nainen työntää suloisia vaunuja hymyillen ja silmät loistaen. Toinen pitää kädestä pientä poikaa joka seisoo vihreissä kumisaappaissaan vesilammikossa katsoen puistossa leikkivää koiraa. Olen kateellinen noille naille, niillä on jotain mitä arvokkaampaa ei ole, lapsi. Käännän katseeni pois ikkunasta ja tajuan taas kuinka asiani ovat oikeasti paremmin kuin hyvin, vaikka en saakkaan vielä sisustaa lastenhuonetta. Edessäni istuu pariskunta, viinan hajun voi haistaa jo kaukaa. Naisen levinneet meikit, likaiset vaatteet, auennut silmäkulma. Miehen rikkinäinen paita ja seisahtaneet silmät. Näinä hetkinä häpeän kateuttani, onhan minulla vaikka mitä mistä muut haaveilevat. Minulla on sinut rakkaani, rakastava perhe, unelmia ja ruokaa pöydässä. Oma koti ja työ, terveys ja tulevaisuus. Ehjät vaatteet ja ystäviä. Avopuoliso jota ihanempaa ja kauniimpaa ei ole.
Ajatus ja haave omasta lapsesta on vain niin suuri. Sattuu katsoa noita onnellisia naisia raskausmekoissaan ja itkeviä lapsia vaunuissaan.

Kyyneleet valuvat poskillani vaikka kuinka yritän pitää ne sisälläni. Riitelimme. Riitamme ovat mitättömiä, kiistoja pienistä asioista. Pelkään kuitenkin menettäväni sinut jos riitaudumme. Ajatuskin siitä sattuu, joten kyyneleet tipahtelevat silmistäni melkein jokaisen kinan päätteeksi. Sinä olet se ihminen kenen kanssa en halua kinastella, en halua aiheuttaa sinulle mielipahaa enkä loukata. Riitamme sattuu minuun. En halua riidellä kanssasi, miksi haluaisin kun voisin tuhlata nuo sekunit suudellen sylissäni makavaa maailman upeinta naista, minun rakastani. Riidat ovat välillämme kuitenkin lyhyitä, onneksi, koska sovinnon jälkeen on ihana tuntea pehmeät huulesi huulillani. Silloin tiedän sinun rakastavan minua erheistäni ja riidoistamme huolimatta.