Sä luulet et sua varten ei rakkautta oo enempää.

Olen ollut onnellinen, en ole kaivannut ketään vierelleni. Nautin sinkkuudestani, ei minulla ollut aikaa miettiä ketään, toivoa kenenkään kättä käteeni. Haaveilin tulevista suurista muutoksista. Haaveilin asioista jotka eivät ole riippuvaisia kenestäkään toisesta. Mutta sitten jotain tapahtui, tätini meni naimisiin. Osallistuin tuohon rakkauden juhlaan, näin kuinka kaksi toisiaan syvästi rakastavaa ihmistä saivat toisensa virallisesti. Näin kuinka sulhanen liikuttui alttarilla tulevan vaimonsa rinnalla. Näin kuinka morsian oli maailman onnellisin nainen saadessaan elämänsä rakkaudeltaan sormuksen vasempaan nimettömään.

Tuo juhla sai minut taas toisiin ajatuksiin. Se sai minut kaipaamaan tyttöä rinnalleni. Valutin kyyneleet kirkossa, hääjuhlassa, bändin omistaessa laulua vastanaineille. Rakkaus. Entä jos en koe sitä enää? Entä jos viime talven romanssi oli ainoa jolloin pystyin ja sain tuntea tuon tunteen? Entä jos minä en saa sanoa tahdon naisen rinnalla jonka vuoksi tekisin mitä vain?  Mitä minä sitten olen jos menetän uskoni rakkauteen? Silloinhan olen kadottanut itseni.

Yksinäisyys on vallannut minut monen hyvän ajan jälkeen. Katson kuinka ihmiset vierelläni alkavat suhteisiin, ihastuvat, rakastuvat, ovat onnellisia. Ja minä, romanttinen hölmö, en ole edes kiinnostunut kenestäkään. Ei ole ketään kenen tuoksusta nenässäni voisin haaveilla, kenen kosketuksesta unelmoida. On vain tyhjä, kylmä sänky jonne käpertyä.

En sovi yhteen syys
Ja yksinäisyys
Näen sitä kaikkialla, kaukainen läheisyys
Näinä pimeinä iltoina
Ei itsenäisyys tunnu siunaukselta