Just be true to yourself.

So what we get drunk
So what we smoke weed
We're just having fun
We don't care who sees
So what we go out
That's how its supposed to be
Living young and wild and free

Nyt kesän odotetuin viikko on takana päin. Pride. Viikko jolloin juhlistimme ja näytimme rakkauden sanomaa Helsingille. Marssimme ylpeänä kaupungin läpi kulkueessa, sekoilimme puistojuhlassa, katselimme silmänruokaa naistenbileissä, lauloimme äänemmä käheäksi Antti Tuiskun ja Jenni Vartiaisen tahtiin Mamassa, nauroimme ja joimme kadulla vatsamme kipeäksi, sammuimme bussiin aikaisin aamulla matkalla kotiin ja nousimme uuteen nousuun heti herättyämme. Mutta ennenkaikkea viikko oli aikaa jolloin olimme ylpeitä itsestämme, seksuaalisesta- ja sukupuolisesta suuntaumisestamme. Saimme olla omia itsiämme, rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Vaikka viime viikko olikin aikaa jolloin jokainen sai näyttää todellisen minänsä, liian moni ihminen piilottelee itseään, omaa minäänsä.
Kaapista tuleminen, asia jota ei pitäisi edes olla, koska jokaisen tulisi saada olla mitä on ja haluaa olla ilman, että joutuu tulemaan kaapista ja kertomaan että ei olekaan yhteiskunnan olettama hetero tyttö tai poika. Todellisen minänsä paljastaminen on vielä tänäkin päivänä vaikea ja iso askel pienelle ihmiselle suuressa maailmassa. Pelätään ihmisten reaktiota, sitä hylkääkö lähimmäisesi sinut tai miten ulkopuoliset sinuun jatkossa suhtautuvat. Askel kaapista vapauteen on suuri ja pelottava, mutta mikä on oikeastaan kauheampaa kuin se että et saa olla oma itsesi, se että joudut esittämään muille kaikkea muutakuin olet?
Jos ihmiset hylkäävät sinut seksuaalisen tai sukupuolisensuuntaumisesi  takia, he eivät ole sinun arvoisiasi.

Olen tullut itsekkin ulos kaapista. Olin onnekas, minulle tuo askel oli helppo. Ystäväni olivat odottaneet paljastustani. Kukaan ei hyljännyt minua suuntaumiseni vuoksi.
Vanhemmilleni kertominen oli suurempi askel, pelottavampi. Isäni on rasisti, en oikein tiedä hänen mielipidettään homoseksuaaleista, hän on maahanmuuttajia vastaan, minkä vuoksi ollemmekin riidelleet usein ja suuresti. Minun oli pakko ottaa tuo askel, vanhemmilleni kertominen, koska silloinen tyttöystäväni oli tulossa kaupunkiin ja yöpymään meille. Kerroin äidilleni kävelessämme  ulkona, pakkasessa. Asian kuulessaan hän pysähtyi ja kysyi mitä olin sanonut. Kerroin asiani uudelleen ja hän sanoin hieman järkkyttyneenä maailman muuttuvan ja että asiat tulee hyväksyä vaikka niitä ei ymmärtäisikään. Kielsin häntä kertomasta isälleni.

Seuraavana iltana äiti kertoi kertoneensa isälleni välittämättä kiellostani. Järkytyin, pelkäsin. Kysyin mitä isäni oli sanonut ja äiti kertoi:" Isäsi sanoi: Mie oon kyllä aina tiennyt". Hymy nousi huulilleni, kivi vierähti sydämmeltäni, olin onnellinen. Soitin silloiselle rakkaalleni heti, iloitsin, ilmoitin ystävilleni. Meinasin haljeta onnesta. Asia jota olin pelännyt niin paljon oli tehty ja se oli päättynyt paremmin kuin olisin koskaan uskonut.
Nykyään huoneenikin ovessa lukee: "Lepakko Ida".
Olen minäkin kohdannut halveksiavia katseita, pettyneitä silmiä, järkyttyneitä ilmeitä, ilkeitä ja sydäntä särkeviä kommentteja. Mutta ne ovat asioita joita jokainen joutuu kohtaamaan joskus, et sinä koskaan tule mielyttämään kaikkia, olemaan sellainen kuin muut sinun haluaisivat olevan. Olet sinä, juuri täydellinen. Ei tuntemattomien tai ihmisten jotka eivät hyväksy sinua tuollaisena kommentit ja mielipiteet ole tärkeää. Tärkeää on se että sinä olet onnellinen, sinulla on hyvä olla ja että vierelläsi on ihmisiä jotka eivät katoa milloinkaan viereltäsi.

Vaikka kuinka pelottaa, pitää askel ottaa ja kiskoa itsensä Narniasta todelliseen maailmaan. Sillä silloin sinä olet onnellinen ja oma itsesi. Tietysti se on vaikeaa ja raskasta, mutta sillon ainakin voit olla mitä olet. Tämä on sinun ainoa elämäsi, älä tuhlaa sitä eläen muiden mukaan. Ole rehellinen itsellesi niin voit nauttia elämästäsi ja hymyillä haudassa.

My heart stops
When you look at me
Just one touch
Now baby I believe
This is real