Vesi kastelee varpaani.Tunnen kuinka se tulee kesäisten ballerinojeni läpi, kenkäni ja sukkani ovat märät. Pisarat putoilevat päälleni kastellen hiukseni ja levittäen meikkini. "Mä en halua kuolla tänä yönä.." kaikuu kuulokkeissani. Näen kuinka ihmiset juoksevat katosten alle, väistelevät lammikoita, irvistelevät, kiroavat itsekseen. Kaikki haluavat sisälle, lämpimään ja kuivaan. Turvaan luontoäidin järjestämältä yllätykseltä. Hymyilen. Minun on hyvä olla, olen onnellinen. Vesipisarat niskassani ovat kuin unelma, ne piristävät. Viime päivien tukahduttava helle on ohi. Huomenna luonto herää uuteen päivään kauniimpana kuin aikoihin valmiina kesän uusiin koettamuuksiin, se on imenyt uutta virtaa itseensä veden kastellassa maan. Niin minäkin. Olen yksin, mutta en yksinäinen. Nautin elämästäni. Olen nuori ja vapaa koko maailma on edessäni, odottamassa että jatkan matkaani. Voin tehdä mitä haluan. Minun ei tarvitse miettiä muita.
Sinkkuus. Asia jota pelkäsin ennen niin, onkin ihanaa. Vierelläni ei ole ihmistä kenen tunteet minun tulisi huomioida. Voin tulla kun haluan ja mennä mieleni mukaan. Voin istahtaa kahvilan nurkkapöytään toinen toistaan upeampien tyttöjen kanssa. Tarjota huikkaa vesipullostani kuumuuden täyttäessä kaupungin, avata oven, tarjota virkistävän kylmän drinkin terassilla. Voin kohdella jokaista tyttöä yhden illan aikana, kuin hän olisi ainoa tyttö maanpäällä. Kohdella heitä kuten haluan minun tulevan kohdelluksi, kuin prinsessaa. Nyt on minun aikani avata silmäni. Haluan katsella ympärilleni. Tulen vielä löytämään tytön jolle olen prinsessa, ainoa koko universumissamme. Rakastun, asetun aloilleni, perustan perheen, vanhenen yhdessä rakkaani kanssa kiikkutuolissa istuen lastenlapsien opetellessa kävelemään jalkojemme juuressa. Enhän minä muuta haluakkaan. Vain löytää tuon suuren rakkauden. Rakkauden joka voittaa kaiken, jonka eteen uhraisin mitä vain. Unelma, ainoa sellainen. Unelma joka tulee toteutumaan aikanaan. Nyt on aika pitää hauskaa, tutustua uusiin ihmisiin, nauttia elämästä.
Yksi uusista tuttavuuksistani tokaisi, kuulessaan horoskooppini seuraavasti: " En mä ois kyl ikin uskonu.. Kalat on sellasia haaveilioita, sisäänpäin kääntyneitä. Ei tollasia supersosiaalisisia!"
Hän ei tosiaankaan tunne minua vielä. Olen kyllä sosiaalinen, mutta olen myös haaveilioista pahin. Uskon vakaasti, että jokaiselle on olemassa se ihminen, joka on luotu juuri häntä varten. Minulla on rakkaudesta niin paljon unelmia, haaveita.. Ihmiset sanovat minun vielä pettyvän. Pettyvän rakkauteen. Mutta miten se olisi muka mahdollista? Olen kokenut rakkauden ja tiedän sen olevan tunne jota ei voi kuvitellakkaan, jollei sitä ole päässyt kokemaan. Rakkaus on maailman sekoittava tunne, tunne joka on kaikista pelottavin, mutta myös ihanin. Jos minä pettyisinkin rakkauteen, ainakin olen saanut haaveilla siitä ja unelmoida universumin täydellisimmistä rakkaudesta ja siitä mitä olisin ehkä voinut joskus kokea. Ja ainahan on pilvilinnat joihin minä voin karata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti