Istun Hakaniemen torilla. Odotan linja-autoani. Aurinko on jo laskenut, lokit lentävät taivaalla, ihmiset kaahaavat henkilöautoillaan. "I'm the one you've been searching for, and i'm not a little girl anymore. "
Yksinäisyys iskee sydämmeeni. Viilentynyt ilma ihollani. Sinäkin tiedät hänet, ihmisen joka on aina iloinen, äänessä, tutustumassa uusiin ihmisiin ja tukemassa muita. Hän joka ei koskaan ole surullinen tai onneton. Hän kenen elämä hymyilee joka päivä. Minä olen hän. Ihminen joka nauraa aina ja piristää ihmisten päiviä. Hän joka tekee tyhmyyksiä ja puhuu hölmöjä. Minä. Mutta ei elämäni aina hymyile. En esitä pirteää ja iloista, olen sitä. Mutta välillä yksinäisyys osuu sydämmeeni. Yksinäisyyden tikari lävistää sydämmeni kun näen rakastuneita ihmisiä, kun pariskunta kävelee ohitseni käsikädessä. Silloin kun käperryn peiton alle ja huomaan olevani yksin. Silloin kun haluaisin suudella bussipysäkillä tai kerätä voikukkia ojasta yhdessä jonkun kanssa.
Minulla on kavereita, ystäviä. Mutta haluan enemmän, tarvitsen enemmän. Tarvitsen vierelleni ihmisen ketä rakastaa ja kuka tukee minua kun päivä on kohdellut huonosti tai kun en saa hiuksiani hyvin ja lempi rannekoruni on kadonnut.
Rakkaus on minun juttuni. Rakkaus ja minä olemme yhtä. En tarvitse elämääni muutakuin rakkautta. Ihmisen kuka valaisee olemassa olollaan päivääni, elämääni. Ihmisen kenen vuoksi tekisin mitä vain, hakisin kuun taivaalta ja tilanteen vaatiessa vaikka ryömisin maailman toiselle puolelle hänen luokseen.
En halua vaikuttaa säälittävältä sinkulta, sillä sitä en ole. Olen vain yksin. Yksin tässä suuressa kauniissa ja pelottavassa maailmassa. Minä jota ei ole luotu kulkemaan tietäni eteenpäin yksin. Minut on luotu kulkemaan eteenpäin yhdessä rakkaani kanssa rinnakkain, käsikädessä kohti aurinko ja onnellista loppua läpi kivikkojen ja synkkien metsien. Yksin kulkiessani eksyn vain metsien pimeille poluille suurien havupuiden alle. Tarvitsen ihmisen vierelleni, hänet kenen kanssa löydämme pois metsän syvyydestä niitylle. Niitylle jossa aamukaste kimaltelee kauniina kukkien terälehdillä aamu auringon säteiden osuessa niihin.
Katson vierelleni. Ei siinä ole ketään.Vain varjoni. Joudun jatkamaan matkaani yksin odottaen päivää jolloin löydän viereltäni ihmisen kenet voin kantaa turvaan ja kuka suojelee minua sadepilviltä. Tulevaisuus. Siellä hän on. Tieto tulevaisuudesta vetää yksinäisyyden tikarin pois sydämmestäni jättäen kuitenkin jälkensä siihen. Sydämmeni vuotaa, mutta ei ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti