Laskeutuva aurinko paistaa linja-auton ikkunoista häikäisten silmiini. Työpäivä tuntuu kipuna jaloissa ja painoina silmäluomissani. Eilinen tuntuu vielä vatsassa ja päässäni.
Raitiovaunu ajaa ohi. Ihmiset istuvat vierekkäin, nauraen ja iloiten. Juhannus. Kaupunki on tyhjä lukuunottamatta noita muutamia iloisia ihmisiä. Nuoret vanhemmat työntävät kadulla vaunuja joissa nukkuu poika. Poika on niin suloinen. Tummissa kiharissa hiuksissa on koivun lehti ja vaaleat housut ovat värjääntyneet ruohikosta vihreiksi. Pienokaisen kädet pitää tiukasti kiinni punaisesta leikkiautosta. Pojan äidin kukkamekon helma liehuu tuulen mukana paljastaen reisien rusketusrajat. Liikennevalot vaihtuvat punaisiksi. Kaunis perhe pysähtyy. Isä suutelee äitiä.
Linja-autoni jatkaa matkaa. Suljen silmäni. Olen väsynyt. Väsynyt töistä, juhlimisesta, treffeillä käymisestä, etsimisestä. Avaan silmäni. Tientoisella puolella hyvin nuori tyttö purkaa alkoholin aiheuttamaa pahaa oloaan pensaaseen. Hänen ystävänsä nauravat vieressä. Lupaan itselleni rauhoittua ensi viikon jälkeen, otan aikaa itselleni. Eksyn mukaan vievän kirjan kanssa omaan maailmaani, siirrän treffit lähemmäksi syksyä, nukun uunivelkani pois ja pidän tauon juhlimisesta. Mutta vielä ei ole aika levätä, eikä vielä ensiviikollakaan. Pride. Kesäni kohokohta on vihdoin edessäni. Ankaraa juhlimista koko viikko rakkaiden ystävieni kanssa, uusien ihmisten tapaamista ja hauskanpitoa. Vaahtobileet ja kuohuviiniä.
Vielä pari askelta ja olen kotona. Voin kaatua sänkyyni, painaa pään tyynyyn ja vetää peiton korviin. Väsymys sulkee silmäni uudelleen. Ehkä nukahtaessani näen unta tulevaisuudesta, siitä kuinka kävelen juhannus iltana helsingin kauniita katuja pitkin auringon laskiessa kauniin perheeni kanssa. Uskon mahdottomiltakin tuntuvien unelmien pystyvän toteutumaan jos vain haluaa sitä tarpeaksi.
Vauvani tulee viereeni. Tuo tuhina tuo turvaa. Olen kotona. turvassa. Voin nukahtaa rauhaisin mielin. Murheille ja ongelmille ei ole nyt sijaa, vain rauhalla ja levolle. Aamulla herään uuteen aamuun, päivään, kohtaan uudet haasteet ja asiat. Saa nähdä onko yö tehnyt maailmasta paremman, kadottanut murheet. Mutta nyt nukun. Otan tuon suloisen tuhisijan kainalooni. Toinen kaunis karvakuono hyppää myös sänkyyni. Tunnen kuinka hänen märkä kielensä ilmestyy kasvoilleni. En jaksa avata silmiäni. Upotan käteni hänen pehmeään turkkiinsa, silitän. Hän käpertyy vatsani päälle nukkumaan. Siinä me nukumme, kolme kevään ja kesän uuvuttamaa tyttöä kiinni toisissamme toivoen huomisesta päivästä helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti